Virkistyskäyttö

Lihasulaan nykyisin kuuluvat Eerolan tilan metsät ovat suunnistajien arvostamia harjoitus – ja kilpailumaastoja sekä marjastajien ja sienestäjien ja kaikkien muidenkin luontoliikuntaa harrastavien aarreaitta. Metsästysoikeudet on vuokrattu paikallisille metsästysseuroille. Etsintä- ja pelastuskoirajärjestöjen kanssa toimitaan yhteistyössä harjoitus- ja kilpailualueiden järjestämisessä.

Metsissämme voi vaeltaa turvallisesti seuraamalla hyvin merkittyä noin 60 km:n mittaista vaellusreittiä Kaarinan polkua, joka lähteen Lempäälän rajalta Birgitan polun jatkeena. Polun toinen pää lähtee Lihasulasta Matinkalliolta kulkien 20 kilometriä Säätiön mailla. Tämän pään erikoisuus ovat lyhyet, muutaman kilometrin mittaiset, nimetyt LENKIT,  joista voi valita erilaisissa maastoissa kulkevia lyhyempiä kokonaisuuksia valintansa mukaan.

Säynäjärventien varteen on rakennettu useita pysäköintipaikkoja autolla tuleville. Osa lenkeistä kulkee luonnonkauniiden pikkujärvien ympäri virallisilla luonnonsuojelualueilla. Tämä on syytä ottaa huomioon ja muutenkin toimia JOKAMIEHENOIKEUKSIEN PUITTEISSA.

Tulenteko on mahdollista metsäpalovaroitusaikaa lukuunottamatta Säätiön  mailla 9-tien takana olevalla retkeilijöiden käyttöön varustetulla Norojärven laavulla. Muualle ei tulentekolupia ole annettu kenellekään  ja asiaa myös valvotaan.

Säätiö pyrkii erilaisilla rauhoitus- ,vartiointi ym. toimenpiteillä turvaamaan maidensa luontoarvojen säilymisen ja virkistyskäyttömahdollisuudet.

dscn1996suotaival